Kulttuurieroista

Täällä muutaman viikon oltuani olen kovasti pohtinut Suomen ja Brasilian eroja. Kulttuurishokki oli pahimmillaan ensimmäiset kolme viikkoa, ja välillä otti päähän niin paljon, että sillä kaiken pelastavalla herkkumangolla olisi voinut heittää seuraavaa iholle pyrkivää sankaria.

Sää
Päivisin lämpötila kohoaa vähintään 33 celsiusasteeseen. Parhaimmillaan olen nähnyt mittarissa 37. Ilmasto on kostea, ja jatkuvasti on sellainen olo, että olisi muovipussihaalari päällä. Etelä-Brasiliassa on kesän viime hetket käsillä. Ilma alkaa vähän viilentyä, mutta pysynee yli 20 asteen koko harjoitteluni ajan. Välillä sataa ja ukkostaa, joten kannan sateenvarjoa aina mukana. Vettä tulee sateen sattuessa niin paljon ja niin kovaa, että se on sama kun hyppäis järveen.

Lämpö ja valo vaikuttavat tosi paljon yleisfiilikseen. Oli ihan hyvä veto hävitä Suomesta talvella. Kärsin siitä loskasohjosta sitte seuraavan kerran. Kovasti oon koittanu ottaa brunaa pintaan. Aurinkorasvana käytän 50 suojakerrointa, mikä on minimi! Santa Catarinan osavaltion ihosyöpätilastot ei ole kaunista luettavaa.

Ruoka
Tavallinen brasilialainen ruoka on riisiä ja papuja, mikä on halpaa ja hyvää. Täällä rakastetaan grillausta ja lihaa, jota löytyy joka paikasta. Kukaan ei ole kuullut tehotuotannosta tai eläinten oikeuksista, joten brasiliassa tilaamasi biffi on todennäköisesti mahdollisimman rääkättyä. Aamupalalla syön aina papaijaa ja brasilialaista juustoleipää, joka ei siis vastaa mitään suomalaisen käsitystä juustoleivästä. Mun lähes päivittäiseen iktapäiväsnacksiin kuuluu sokeriton soijamaito, terveysmysli ja protskujauho. Näitä sit höystän hedelmillä, esim. mangolla, luumuilla tai passionhedelmällä. Avocadot on täällä suuria, pehmeitä ja tuoreita. Ne ei ole viikkokaupalla raakoja ja mätäne minuutissa, kun yrittää vaivoin kypsytellä niitä keittiön pöydällä. Maapähkinävoi on edullista 4e/500g. Oikeastaan ne asiat, mitä Brasiliassa tuotetaan itse, on halpoja. Muualta tuodut tavarat taas on toinen tarina.

Takavasemmalla brasilialaista juustoleipää

Uppopaistaminen on tosi yleistä. Yks päivä menin illalliselle parin tyypin kanssa. Ravintolavalinnan jätin brasilialaisten harteille, ja he ehdottivat kalaruokiin erikoistunutta paikkaa. Se oli kuulemma tosi suosittu paikallisten keskuudessa. Mulle tulee sea food -ravintolasta mieleen Thaimaan rannoilla sijaitsevat ruokapaikat, jotka tarjosivat sinä päivänä pyydettyä kalaa ja katkarapuja. Mausteina chili ja joku tuore soossi sekä kasviksia. Brassiversio oli uppopaistettua kalannahkaa, uppopaistettuja katkarapuja, uppopaistettua ravunlihaa ja yksi seurueesta tilasi kanaa. Uppopaistettua. Salaattia ei ollut. Jos olisi, niin sekin olisi ollut uppopaistettu. Ainoo freesi asia meidän pöydässä oli tuorepuristettu limemehu, mikä oli sit todella hyvää, mutta ei ihan riitä paikkaamaan rasvataikinapalleroita, joita illalliseksi kutsuttiin.

Sea food dinner. Kaikki uppopaistettua, paitsi mehu.

Roskaruoka on tosi suosittua. "Lanches"-paikat tarjoaa hamppareita, grillivoileipätyyppisiä ratkaisuja, ranskalaisia, lihapullia ja muuta. Kanan sydämet on täällä ns. vähän kalliimpi herkku. Sanoin treenikavereille, että Suomessa se on koiranruokaa. Valitettavasti ajatus kanojen sydänten syömisestä ei houkuttele, joten kieltäydyn kohteliaasti aina kun sitä tarjoillaan.

Turvallisuus
Tää on aihe, joka on ku yö ja päivä Suomessa ja Brasiliassa. Täällä aluks pelkäsin koko ajan, että mun luottokortti kopioidaan, taskuvaras vie mun lompakon tai joku muuten vaan väkivalloin ryöstää. Criciumassa tai Florianopoliksessa huomasin, että ei tarvitse pelätä. Voin kävellä mihin aikaan vaan keskustassa. Millekään syrjäkujille en ole eksynyt, mutta keskiyöllä bussiasemalta hotlalle suunnistaminen on sujunut ilman häiriötekijöitä. Rio on kuulemma ihan eri juttu. Kannattaa näyttää mahdollisimman köyhältä, ettei herätä epätoivottua kiinnostusta. Sao Paulossa on jotkin alueet täynnä köyhiä ja epätoivoisia narkkareita. Niihin en halua törmätä.

Ns. paremmat talot on suojattu korkeilla aidoilla ja hälytysjärjestelmillä. Vahtikoirat räksyttää pihalla. Ihmiset ovat koko ajan valppaana. Minne ikinä menenkin, mua kehotetaan äärimmäiseen varovaisuuteen. Joskus ne vetää sen ihan yli. Yks työkaveri sano, että bussissa ei oo turvallista  matkustaa, koska kanssamatkustajat koittaa varastaa laukusta arvotavaraa. Höpö höpö. Joo, ei kannata levitellä rahojaan ympäriinsä tai näprätä hienointa älypuhelinta, mutta en enää roiku vainoharhaisesti kaksin käsin laukussa kiinni.

Hintatasosta
Brasilian ulkopuolelta maahantuodut tavarat on ihan järkyttävän kalliita, koska verot ja tullimaksut pistää hintalappuun mojovan lisän. Koitin etsiä Sephoran liikkeen sijaintia netin kautta. Löysin artikkelin, missä kerrottiin jonkun purkin maksavan Euroopassa 38e, ja se tismalleen sama tuote maksaa Brasiliassa 65e. Siihen jäi sephoran googlailut. Pärjään iha hyvin viel kolme kuukautta mun kuivuneella ripsarilla.

Vaatteet on kalliita. Niistä kirjoitin Floripa-postauksen yhteydessä. Elektroniikka on kallista. Työkaveri oli käynyt ostamassa pleikkarin Paraguaysta, ja säästi kuulemma rahaa, vaikka joutui matkustamaan Iguazun putouksille asti. Autot on kalliita. Polttoaine on kallista. Vuokrat on kalliita.

Mikä täällä on halpaa? Kotimainen ruoka. Lounaasta maksan yleensä 4e, mikä on lautasellinen perussettiä: riisiä, papuja, kurpitsaa, salaattia, joskus jotain palleroita tai piirakkaa, joista en sen enempää tiedä. Yksityinen hammaslääkärikäynti on ihan siedettävän hintasta. Täällä kuulemma koulutettiin tosi paljon hammaslääkäreitä, joista on jopa ylitarjontaa.

Miehet
Mulle on huudeltu, vislailtu ja mua on tuijotettu. Salilta jotkut on ehdottaneet "hierontaa", yhteissuihkua, kimppakivaa ja seksisuhdetta. Jätkät ei oo paljoa pohjustaneet asiaa, vaan ihan kolmen treenikerran jälkeen rupes tulee ehdotteluja. Mä oon yleensä ihan rauhallinen ja asiallinen tyyppi, mutta kun yks näistä ehdottelijoista potkas mua leukaan puolivahingossa (ohi padeista), ja jakso treenien jälkeen taas viisastella, niin mulla meni kuppi nurin. Annoin palautetta vähän kaikesta sen toiminnasta. Olin pari päivää pois treeneistä, koska en saanu ees syötyä kunnolla ja päänsärky oli hirveä. Palattuani treeneihin tämä kyseinen sankari on jättänyt mut rauhaan ylimääräiseltä ahdistelulta.

Yksi tyyppi pitkään koitti esittää sinkkua ja halusi viedä drinkeille. Sitten yksi ilta oli vähän nolona, kun sen vaimo ihan raivona paukkasi samoihin illanistujaisiin (UFC:tä telkkarista ja kanansydämiä...). No ei siinä mitään, nyt se koittaa väittä et niillä on avoin suhde. Uskallan epäillä, että vaimo on eri mieltä.

Hotlaa vaihdoin monesta syystä. Yksi syy kuitenkin oli hotellin omistaja, n. 60-70 v. vanhempi herra, joka ei puhu englantia. Väkisin halaili, pussaili poskelle ja piti mulle 20min pitkiä portugalinkielisiä yksipuolisia keskusteluja myöhään illalla kun tulin treeneistä. Veti mut nurkan taakse ja puristi käsivarresta. Osaksi omaa syytä, koska en osannut olla tarpeeksi tyly heti aluksi maahan muutettuani. Osaksi hänen syytä, koska ei yhtään välittänyt mun eleistä ja ilmeistä, eikä edes siitä, että ylsi nainen selitti hänelle, että mä en tykkää tommosesta kiehnäämisestä. Siitähän se suuttu ja rupesi kiukuttelemaan. Kasasi mm. likasia astioita mun pöydälle aamiaisella. Se oli moro vaan, ja vein rahani sekä ruhoni muualle.

Työkulttuuri
Työtahti on aika verkkainen. Mun pomo on onneksi ollut aikanaan Saksassa töissä, joten ymmärtää mua, kun näpytän konetta täysillä sen 6h/päivä (harjoittelijan työaika) ja sit vaan lähden kotiin, kun työaika päättyy. Aluksi se meinas, että jos haluan jäädä hengailemaan toimistolle normaalin työajan jälkeen, mikä kuulosti tosi absurdilta omaan korvaan. Ekan viikon jälkeen se ymmärsi, että mä oon lähempänä saksalaista kuin brasilialaista tässä suhteessa. Sitäpaitsi, mä meen kuudeksi treeneihin joka päivä.

Mitä kaipaan Suomesta?
Pakko sanoa, että ihan heti ei tullut mitään mieleen. Ensin meinasin kirjoittaa, että kuivaa ilmaa, mutta sitten muistin miten paljon mun iho kärsii siitä. Varsinkin naama. Mutta on niitäkin asioita, joita oikeesti on ikävä. Turvallisuuden tunnetta odotan innolla. Kaikista niistä maista, joita olen kolunnut, on Brasilia ehdottomasti turvattomin. Lisäksi, kaipaan mun koiraa, mutta onneksi Väinön hoitaja on muhun yhteydessä ahkerasti ja laittaa paljon kuvia.

Väinö mamman kulta